maanantai 4. kesäkuuta 2012

Day New Orleans


Kun aamulla kävelimme pitkin rantareittiä, tuntui päivästä tulevan lämmin. Ranskalaiskorttelit näyttivät nyt toiset kasvonsa. Illan vilskeen sijaan oli nyt riittävän rauhallista katsella matalia, kaksi-kolmikerroksisia valurautaparvekkeellisia värikkäitä taloja. Jackson Squarelta kantautui musiikkia torvisoittokunnan esittämänä, itse aukiolla oli käynnissä jokin muistotilaisuus jonkin kunniaksi ja se oli täynnänsä poliiseja ja palomiehiä.

 

Siipiratasalus Nachesilla heitimme jokiristeilykeikan. Joelta päin näki kuinka koko kaupunkialue on vallitettu veden nousun vuoksi. 2005 hirmumyrsky Katrina tuhosi valtaosan kaupungista patovallien murtuessa. Sittemmin kaupunkia on uudelleen rakennettu kuin myös on vallejakin korotettu. Asuin-alueet pidetään kuivana jatkuvalla pumppaamisella, onhan NO merenpinnan alapuolella. Lounaaksi osterimarkkinoilta niitä ja katkarapuja, joiden lisukkeena oli jonkinlaista mannan kaltaista, maissijauhoista tehtyä puuroa. Se mitä se oli, voisi joku lukijoista ystävällisesti selvittää.

 

Heat is on, ensimmäistä kertaa tällä reissulla oli KUUMA. Tähän tottuminen, kun huomenna lähdemme Texasia kohden. Illalla vielä Bourbon Streetille ja nyt sielläkin meno oli rauhallisempaa kuin eilen. Muutamaa bändiä käytiin katsomassa, lisää ostereita ja kalaa, ja taas bändejä. BS:llä oli funk-, Soul-, Jazz- Cover pumppuja ja taitavia sellaisia. Hippi innostui kun erään tosi taidokkaan cover- pumpun solistissa näki itsensä kymmenen vuotta vanhempana. Tyynnyttelin, että samanikäisiä olette, hiukan suutahti, hetken perästä unohti. Muutaman sanan hän kävi solistin kanssa vaihtamassa, varmaan varoittteli kilpailusta.

 

Tämä nyt lienee etäisin paikka San Fransiscosta nähden, huomenna käännytään takaisinpäin, Houstonia kohden.

2 kommenttia:

  1. Morjensta 2TM! Se maissijauhopuuro jota soitte lisykkeena on nimeltaan polenta (resepti esim. taalla http://www.foodnetwork.com/recipes/alton-brown/savory-polenta-recipe/index.html). Kiva kuulla, etta kaannatte nokan kohti San Franciscoa! :)

    VastaaPoista
  2. Dudes,

    Austin: go via 290 to Austin, lunch at Chuy's off of 183 (11680 Research Boulevard Austin), dessert ice cream at Amy's, see sunset over lake Travis from Oasis (off 620).

    VastaaPoista