sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

W I M, Part II

1.6.2012

Aamulla ei tarvinnut arpoa, kun päätettiin nähdä sekä Memphis että Graceland. Hippi lähti Bellevue Bl ja Elvis Presley Boulevardia seuraillen rokin kuninkaan valtakuntaan. Walking in Mephis sopii taas minulle mainiosti. Keskusta alueen kiertelee kävellen muutamassa tunnissa. Main Street, Beale St, Missisippi –joen varsi, puistot.  Kahvilla voi käydä baarissa, jossa Big E:kin kävi ennen Graceland aikoja. Elokuvista tuttuja ja niitä varten kunnostettuja paikkoja esim. levytysyhtiöiden vanhoja tiloja osuu silmiin, Johnny Cash puoti, BB King shop, Martin Luther Kingin surmaamispaikka, Bruce Willisin talo…

Aikani kierreltyäni ostin kolmen ja puolen taalan päivälipun raitiovaunuun. Kuljettaja oli US Special Force veteraani, jolle tutuksi olivat tulleet Afganistan, Irak, Saksa jne. Nooh, oli miten oli, vaunun ohjastamisen yhteydessä juteltiin parin keskustan kierron ajan, maistamme kertoillen ja palkkoja vertaillen. Kuskin palkka Memphisissä 20-25 $/h. Vuosiansiot menee samoihin suomen rekkamiehen kanssa. Itse vaunut olivat vuosimallia 20 –luvulta käytettyinä ja kunnostettuina Italiasta hankittuja. Kuskin osa 20-luvulla tehtyine hanikoineen, baarijakkaroineen ei mikään helppo nakki ole ja vielä joka päivä uudet, tietämättömät turistit kyselemässä meneekö tämä ja minne, palajoko maksaa... Johnin laskuri näytti päivänpäätteeksi asiakasmääräksi 572, normipäivä. Hyvästeltiin ja jatkettiin matkoihimme.

Beale Street, päivällä mahtoi olla puolikymmentä luussia vetävää bändiä yhtä aikaa eri baareissa. Aurinkokelit, vähän ruokaa, pikku kahvit, huurteinen, mikäs siinä on katsellessa ihmisten vilinää. Vaatteet kun oli jo lopussa niin muutama paita ja farkut löytyivät kulmilta. TMM ilmoitteli itsestään, kämpillä mutka ja sitten pesäpalloo..
 
Base Ballin viehätys on siinä, että se pallo lähtee ihan mihin sattuu. Niitä lenteli katsomoon, katolle, katon ylikin ja uudet onnekkaat pallon omistajat niitä ylpeinä esittelivät. Meno oli kuin markkinahumussa. Session järjestelyt alkoivat jo aamusta, ihmisiä varovaisen arvion mukaan peliä seuraamassa oli viitisen tuhatta. Jos Tahko Pihkala olisi ollut Spede ja ameriikkalainen, olisi pesäpallo syrjäyttänyt tämän lajin vauhdikkuudellaan.
 
Pelin jälkeen vielä pikaisesti Peale Streetille. Olivat aidan koko katualueen ja jokainen asiakas tutkittiin metallinpaljastimin aluelle tultaessa. Pääkadulla oli kymmenkunta poliisiautoa, tuplasti poliiseja. Lienee normaali viikonloppujärjestely. Turvallista. Sillä aikaa kun etsin kurkun kostuketta, Southerrn Comfort,  oli TMM saalistanut syötäväkseen Flinstones –tyyppisen kalkkunan jalan. Sen kimpussa hänellä loppuilta sitten vierähtikin. Puoliltaöin nukkumaan, huomenna siirtymispäivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti