16.6. Mountain Wiev
Aamulla muutaman tunnin kierreltyämme Montereyta lähdimme
pitkin rannikkoa nousemaan pohjoista kohden. Santa Cruzin paikkeilta vaihdoimme
HW 17n, joka johti meidät vuorten, tai olisiko ne kukkuloita, yli Annen ja
Geoffin ”maaseutuasunnolle” Mountain Viewiin, joka sijaitsee noin tunnin
ajomatkan päässä Annen San Franciscon asunnolta. TMM grillasi illallisen ja
söimme hyvin Geoffin saavuttua koko päivän kestäneeltä työhaastattelulta. Annen työnantajana jatkaa Google, työtehtävien vaihduttua aivan
uusiksi, itseohjautuvan Google auton kehittämisen pariin. http://www.youtube.com/watch?v=cdgQpa1pUUE.
Ilta kului
moniaiheisen jutustelun parissa pimeään asti. Muun muassa USA/EU talouspolitiikan,
maahanmuuttopolitiikan, uskontojen jne. osalta maailma lienee taas hivenen verran
parempi. Ilta, tottakai, päätettiin
katsomalla teemaamme sopiva Steve McQueenin ja -68 Fastback Mustangin
tähdittämä elokuva Bullit. Vaihtoehtoina oli kyllä myös suomalaisten tekemä Iron
Sky –elokuva, mutta Amazonin nettivalikoimasta sitä ei löytynyt.
Tänään lauantaina on tarkoitus käydä vielä
ostoskeskuksessa parsimassa tuliaiset ja siirtyä San Franciscon kaupunkiasuntoon.
Illaksi A ja G ovat järjestäneet kutsut, joihin ilmoittautuneita on noin
kaksikymmentä. Sunnuntaina ohjelmassa on Napa Valley San Franciscon
pohjoispuolella ja maanantaina vielä viimeiset silmäykset kaupunkiin sekä vierailu
Alcatrazin kuuluisassa, jo lakkautetussa saarivankilassa. Näist sitten myöhemmin.
Virtaa näyttää riittävän aina reissun viimeiseen päivään saakka. Kiitos fileerausvinkistä, ymmärrettiin. Kokeillaan heti, kun saadaan seuraava saalis. Tv. E+T+PM
VastaaPoistaFileeraus uudella tyylillä sujui hyvin, pitää vain muistaa sivaltaa kylkiruodot pois ennen nahan irroittamista. TMM I
VastaaPoistahienoa! Eli kalaakin on tullut fileerattavaksi asti. TMM II
VastaaPoista