perjantai 8. kesäkuuta 2012

Ruidoso - Flagstaff


Aamu oli raittiin tuntuinen 2300 metrin korkeuksissa. Sopiva patikkapäivä. Viitsivitsi, Ponille kauroja ja kohti hiekkateitä. Kiertelimme tovin karjankasvatuslaitumia ja sitten suuntasimme kohti länttä. Valley of Fires näytti kivihiilikaivosmaiselta palaneelta laaksolta. Pitää netistä selvittää, onko kyseessä itsestään syttyvä ja sitten sammuva alue, siltä se ainakin näytti. Reitin varrelle sattui myös ensimmäisen atomipommin räjäytyspaikka. Alueelle ei pääsyä kuitenkaan ymmärrettävistä syistä ollut. Rio Grande ylitettiin San Antoniossa ja elokuvamaisemissa ajelimme Datilin kylään, jossa Amsterdamin Helga syötti meidät. Olimme tosiaan aamusta pitäen olleet yli kahdessa kilometrissa ja edellinen yö Datilin kylässä oli ollut miltei pakkasen puolella. Talvisin ylängöllä ei niinkään ole lunta, mutta pakkasta normaalisti -20 celcius, mutta saattaapi olla jopa -30 astetta.

Datilin liepeillä oli myös Radio Astronomy Observatory VLA Telescope. Kuuntelevat eri taajuuksia kuin me. Suljettiin radio ettei häiritä ja lisättiin kaasua. Virhe. Quemadon taajamassa Seriffi karautti Challengerilla vastaan ja hetken päästä tivoliauto oli jo perässä. Vaihtoehtoina oli myöntää kuuden mph ylinopeus ja siitä seuraava 76 $ muistutus tai kiistää tapahtunut ja jäädä odottamaan oikeuden päätöstä. To be continued…

Arizonan Visitor Centeristä noudimme uuden kartan ja näköalateitä kierrellen ja intiaanireservaatin lävistäen, suuntasimme kohti Flagstaffin kaupunkia, siis molemmat, ylinopeusplanketti mukanamme. Reservaatin alueella ei tomahawkit heiluneet eikä nuolet viuhuneet. Päänahkojemme menettämisen pelossa varauduimme kuitenkin etukäteen sovitulla narrauksella, että olisimme kotasaamelaisia, etnistä veljeskansaa kaukaa pohjolasta, joulupukin maasta. Hetken päästä kopalliset ruohoa polttelisimme, rauhan eleeksi. Tulilientä maistelisimme, tiipiin meille osoittaisivat. Ja ponille heiniä.

Majoitus Flagstaff –nimisessä kaupungissa Travel Lodge Route 66 motellissa. Tienvarsimotellit ovat edullisia (50 – 70 $) yöltä ja niitä täällä riittää. TMM uteli paikallisilta hyvää pihvipaikkaa sellaiseksi valikoitui Horsemen Lodge, puolikymmentä mailia hotellilta. Menomatkan taksikuski ohjeisti meidät Grand Canyonille ja paluumatkan kuski Las Vegasiin.




3 kommenttia:

  1. No just. Kannattaa testata auton tehoja ja amerikkalaisten poliisien huumoria. Miten teille nyt sitten kävi? Jäikö yhtään rahaa tuhlattavaksi Vegasissa? Ja sinnehän ne kannattaa ne pakettirahatkin jättää...

    VastaaPoista
  2. 55 mph alueella ajoin 61 mph. Liian aikaisin kiihdytin maantielle (100m). Asiallinen ja ystävällinen poliisi. Sakkoa 76 Dollaria ja se pitää maksaa kuukauden sisällä - shekillä tai "money orderilla" pitää käydä pankissa kysymässä apua tai sitten reissukummitätimme, Anne, taas auttaa :)

    VastaaPoista
  3. Heh. :) Aika tiukkapipoinen poliisiseta kun viittii tollasesta 6mph ylinopeudesta sakot antaa. Kylla taalla nyt pitais saada sen 10% nopeammin ajaa kuin mita rajoitus sanoo. Hmph. Mutta hyva etta oli ystavallinen poliisi. Minut kerran puhutteli semmoinen seta, etta melkein tuli itku. :P

    VastaaPoista